Itä-Uudenmaan padelliigan syyskauden lohkojaot on julkaistu 5.9. illalla. Osallistujat ovat saaneet Padelutionista sähköpostin. Lohkojaosta vastaa liigajohto, joka on konsultoinut seuran valmentajia joidenkin peliparien osalta.
Tällä kaudella sekä naisiin että avoimeen sarjaan tehtiin kuusi lohkoa, joista jokaisessa on seitsemän paria, kun esimerkiksi kesäkaudella naisissa oli neljä kuuden parin lohkoa. Kun lohkomäärä muuttuu, myös oma lohkotasosi saattaa muuttua.
Ilmoittautuessaan sarjaan pelipari voi itse antaa oman arvionsa tasostaan. Jokainen kausi on kuitenkin omanlaisensa, kun mukaan ilmoittautuneiden tasosta ei ole varmuutta. Jos siis olet edellisellä kaudella ollut jollain tasolla, saatat seuraavalla kaudella olla toisella tasolla. Syyskausi on tähänastisista kausista ennakolta kovatasoisin kaikissa sarjoissa.
Uusien parien lisäksi moni vaihtaa pelipariaan kauden välillä. Eritasoiset parit ovatkin meille hankalimmat asettaa oikeaan lohkoon. Tämä korostuu eritoten mixty-sarjoissa, joissa useimmiten toinen on kovatasoisempi. Jos Maija ja Liisa olivat kakkosen kärjessä kesäkauden jälkeen, emme voi suoraan päätellä Maijan ja Marjatan nousevan kärkisijansa myötä ykköslohkoon.
Pelitaso ei määräydy suoraan edellisten kausien tai treenipelien mukaan. Emme myöskään tee päätelmiä Padelution- saati Playtomic-rankingin mukaan, sillä tämä riippuu niin paljon vastustajista. Höntsäpelit eivät välttämättä kerro omaa tasoa, ja toiset meistä pelaavat treeneissä paremmin kuin peleissä.
Kulloisenkin tason määrittäminen kaikille oikein on siis käytännössä mahdotonta, mutta pyrimme tekemään mahdollisimman tasaisia lohkoja. Etenkin alalohkoissa kehitys on joskus niin nopeaa, että neljän kuukauden mittaisen kauden aikana peli ehtii toisilla kehittyä huimasti. Toisaalta pitkät loukkaantumiset välissä saattavat aiheuttaa suvantovaiheita pelitasoon.
Viimeinen peruste lohkojaoille onkin oma tahto: Toisinaan esimerkiksi loukkaantumisen vuoksi on parempi olla hieman helpommassa sarjassa. Ja joskus sen pitkän suvantovaiheen vuoksi yksinkertaisesti haluaa välillä voittaakin. Siksi kuuntelemme rajatapauksissa myös pelaajien omaa tahtoa, sillä tarkoitushan on, että pysymme pelikuntoisina ja kaikilla on kivaa.
Lisätietoja: Hani, Miku tai muu liigajohto (plpg.fi/hallitus, Miku ja Tero)
”Suurin voittaja on pelaaja, joka kerta toisensa jälkeen antaa onnistumisen elämyksiä vastustajalle”
– Tuntematon alalohkojen pelaaja